keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Joulupuu on rakennettu

Koirat ei ole pissinyt sen päälle, kakkinut juureen, repinyt oksia tai muutenkaan niin hirveästi osoittanut kiinnostusta. Juhan kanssa ei olla puukotettu toista päähän.

So far so good.

Saisitte kuvia mutta miun kortinlukija kyykähti. Manana. Ehkä.
Mutta kuusi on kaunis, tuuhea ja toispuoleinen koska on pöytää vasten. Koristeita ei kamalasti ole koska on ensimmäinen kuusi (ja niitä nauhoja ei meidän kuuseen tule) mutta mustia sydämiä, kolme punaista palloa, kuusi pinkkiä tähteä, pari olkikoristetta ja pussillinen pääkalloja on ripustettu oksille. Pidän siitä että itse puu ja sen vehreys pääsee oikeuksiinsa. Alusmattokin on, mutten ehtinyt ristipistoin sitä koristella. Jotain toista joulua varten sitten. Tähän mennessä tämä ei ole ollut niin kamalaa. On corgeja mitä rapsuttaa, sauna jossa käydä, corgeja joiden kanssa ulkoilla ja ukko jonka kanssa jakaa jääkaappi. On kalkkunarulla, kinkku, laatikoita, colaa, piparirahkaa, hyasintit ja TRIVIAL PURSUIT.

No saatte lopuksi yhden kuvan minusta Berliinissä kauniissa puistossa jossa oli joku hullu narkkari huutamassa ja taistelemassa ilmaa vastaan. Koska se ei liity aiheeseen mitenkään.


(TRIVIAL PURSUIT <3<3<3<3<3)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti