tiistai 22. huhtikuuta 2014

Ilimojen pitelijä

on ollut antelias, pitkä lämmin kausi ja auringonpaistetta. Eilen laitoin myöhästyneet kylvöt munakennoihin. Oli mukava shortseissa puuhastella pihalla ja ihan hiki tuli auringonpaistueessa istuessa ja multaa viskoessa. Nostin sitten eteläseinustalle finfoamin palasia ja laitoin kylvöt niiden päälle ja saavat nyt olla sitten päivät pihalla. Kouliintuupahan kerrasta :D
Eilen illalla sitten kun ulkoilutin koiria ja samaan aikaan kannoin istutuksia sisälle en katsonut pimeässä mihin kävelen ja kävelin suoraan päin sitä miun tulppaanisaavia. Suuri rakennussaavi täynnä multaa ja kiviä... Voltin heitettyä huusin sitten suoraa huutoa ja mies tuli laittamaan koirat tarhaan kun en kamalasti arvostanut sitä että ne hyppii päin kun sattui jalkoihin ja käsiin ihan pirusti. Hetken henkeä tasailtua tuumin että mitään ei ole murtunut koska muuten huutaisin edelleen ja jalat liikkui ja kannatti joten niistä sitten viis mutta vasen ranne oli pois paikaltaan. Siinä samassa kivussa oli hyvä sitten rusauttaa se kohilleen. Ei tullut hirveästi nukuttua vaikka otin kipulääkkeitä ja paketoin käden, sen verta jomotti. Mutta kyllähän tuo ihan normaalisti liikkuu ja toimii muuten paitsi ei kärsi kantaa ja puristella pitkään mitään. Kyllä ihminen osaa olla tyhymä...
Juhankin sympaattinen kommentti oli "Pakkoko tuo oli kulkureitille jättää ja pakkoko siihen ol kävellä?". Onneksi mies on fiksumpi ja siirsi sen nyt pois että jos TÄNÄ iltana saisin haettua kasvivauvat sisälle ilman itsensätelomisia.

Kirosin myös kun meiltähän miltei kaikki lumet suli jo helmikuussa mutta mikään ei ole noussut, roudassa kun on maa, niin. Edes kun alkoi routa sulamaan ei mikään ole noussut. Äitin luona sitten viime viikolla alkoi lumet vasta sulaa ja krookukset oli heti täydessä kukassa kun oli penkan alta päässyt, meidän pihalla (josta routa on jo sulanut jokin aika sitten) krookukset alkoi nousta vasta toissapäivänä ja valkovuokot nousi eilen. Mitä mie teen väärin että meille tulee näin myöhään kukat... :S Tulppaaneita sentään näyttää nousevan viime vuotisista mukuloista mutta narsissit ei näytä kovin innokkailta nousijoilta. :(

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti