tiistai 29. lokakuuta 2013

Pirujen selättämistä

Kun jo selätin ensimmäisen piruni eli kirjoneuleen (ja tajusin etten ole sitä edes tänne vielä postannut) niin ajattelin että jatketaan pirujen selättämistä. Nyt on vuorossa maalaaminen. Seiniä, kattoa ja varotuskylttejä on tullut maalattua mutta kuvia? Not in years. En ole oikeastaan koskaan edes maalannut tai osannut maalata mutta nyt on SE AIKA. Ja kun vahingossa satuin katsomaan strömsöä, niin siitä se ajatus sitten lähti.
Olen aina pitänyt art nuveau tyylistä joten kokeillaan sitten. Kun iso kartonkikin sattui olemaan lattialla sopivasti. Ensin hahmotellaan eukko (ja otetaan mahdollisimman huono kuva).



Sitten eikun leikkimään taiteilijaa! Hennommin olisi saanut nuo taustaviivat piirtää sillä kuulsivat maalin alta läpi. Käytin siis akryylimaaleja.

Kaksi iltaa meni, ja tässä tulos. Ei minusta paha ihan aloittelijalle. Ylhäällä taivas on vielä kostea hiukan niin on tummempi. Hiuksissakin on enemmän tekstuuria luonnossa. Naamaa saatan vielä retusoida kun nuo vaaleet heijastukset näyttää kuin joku olisi puhaltanut jauhoja naamaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti