sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Hieno päivällinen

Vietimme perheen kanssa viime joulukuussa hienon usean ruokalajin päivällisen. Jokainen teki jotain. Idea oli minusta todella hyvä, siinä sai kokeilla kaikenlaista ja istua perheen kanssa tuntikausia ilman keskeytyksiä. Hieman voi muisti heittää joissain ohjeissa mutta mahdollisimman lähelle yritän ohjeet muistaa ja saada.

ALKUPALAT


Alkupaloina meillä oli vaaleaan sekä täysjyväpaahtoleipään tehtyjä suupaloja. Päälle tehtiin kahdelaista täytettä, molemmat olivat tuorejuustopohjaisia. Toinen tehtiin muistaakseni pippurituorejuustoon (joka oli hiukan liian pippurista, sopii paremmin ruuanlaittoon kuin leivälle) ja toinen yrttituorejuustoon. Toiseen sekoitimme lohta, toiseen muistaakseni sieniä. Päälle silppusimme punaista ja keltaista paprikaa. Sitruunamelissa sopisi tähän myös todella hyvin. Alkumaljoina oli alkoholitonta kuohuviiniä, kuohuviiniä sekä lapsille mehua.

CAPPUCINOKEITTO


jolla ei ole mitään tekemistä kahvin kanssa. Kälyni teki tällaisen herkullisen ja uuden ruoan. Se vaikutti vähintäänkin mielenkiintoiselta mutta oli todella hyvää. Mausteista ja lämmintä, muttei liian tulista eikä tuhtia. Varsin tasapainoista. Nuudelit ja rucola antoivat mukavasti jotain pureksittavaakin.

1 chilipalko
n. 2-3 cm pala tuoretta inkivääriä
2 valkosipulin kynttä
30 g voita

Paista nämä hetki pannulla pyöritellen.
Lisää litra vettä ja 4 rkl kasvisfondueta. Hauduta n. 20 minuuttia.

riisinuudeleita
rucolaa
hieman voita

Keitä nuudelit. Lisää hieman voita liemeen ja sekoita sauvasekoittimella kuohkeaksi. Lisää riisinuudelit. Kaada mukeihin, lisää rucolaa. Tarjoile paahtoleipäsuikaleiden kanssa.

KUHA-LOHIRULLAT KERMAVIILIKASTIKKEELLA JA BATAATTIPERUNAMUUSILLA



Ensimmäinen pääruokamme. Äiti oli tämän takana. Lohifile ja kuhafile laitetaan päällekkäin, maustetaan suolalla, pippurilla ja timjamilla, rullataan ja suljetaan rulla hammastikulla. Paistetaan uunissa hetki kunnes kypsää ja pinta saanut hieman väriä. Tarjoillaan bataattiperunasoseen kanssa, koristellaan rucolalla. Kastikkeeksi erilleen kermaviiliin valmistettu kastike josta en muista yhtään mitä siinä oli. Jos haluaa vahvan ja suolaisen kastikkeen voi silputa kermaviilin sekaan silliä, miedomman voi maustaa vain yrteillä tai notkistetulla tuorejuustolla.


TAPAS


Sitten on hyvä hetki antaa mahan vähän laskeutua ja pullistella rauhassa ja napostella tapaksia. Isäpuoleni laittoi tarjolle loppuja alkupaloja, hunajamelonipaloja sekä ilmakuivattua kinkkua. Juomana oli sangriaa heille jotka sitä joivat. Servettiruusujen ohje löytyy aiemmasta postauksestani


PIHVIT RANSKALAISILLA JA PUNAVIINIKASTIKKEELLA


Ranskalaisilla, koska lapset olivat tätä NIIN toivoneet ja puhuivat asiasta koko päivän että hepä saavat ranskalaisia! Veli loihti esiin tämä ruokalajin. 
Liha on jotain hienompaa lihaa, en ymmärrä punaisesta lihasta mitään joten huono kertomaan mutta jokin hienompi liha josta tulee hyvät pihvit ja jossa on valmis pippuripinnoite. Liha ruskistetaan nopeasti kuumalla pannulla ja tämän jälkeen käytetään 7 minuuttia 200 asteisessa uunissa ja annetaan vetäytyä foliossa 10 minuuttia. Punaviinikastike taisi tulla pussista?  Pihvien teko-ohje oli jokin hyvin vanha, jonka viimeinen käsky kuului "nautitaan hywän seuran kanssa". 

PAAHTOVANUKAS


Minä olin vastuussa jälkiruokaosastosta. Tein paahtovanukasta Jaelin ohjeella, ja epäonnistuin sokerikuorrutteessa aivan kuten hänkin. Maku oli kyllä silti kohillaan. Tämä on varsin täyteläinen ja tuhti jälkiruoka, joten tein seuraksi sitruunan ja limen mehusta sekä -kuoriraasteesta (ja liivatteesta) hyydykettä päälle. Koristeeksi puolukka lehtineen. Lapsille oli jäätelöt.



KEVYT KARPALOVAAHTO


Tämä oli sitten ihan viimeinen kahvin kanssa nautittava helpotus. Tarkkaa reseptiä en muista mutta olettaisin että tässä on purkki kevyttä laktoositonta vispikermaa, purkki maustamatonta rasvatonta rahkaa, kevyttuorejuustoa, karpaloita ja liivatetta. Kaikki kaadetaan kelmutettuun kulhoon ja annetaan hyytyä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti