keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

DeAgostini Koristeelliset kakut -arvostelu


Tällaisen näin Citymarketissa ja falsetissa olevan ÄITIIII hymyilyn jälkeen tällainen lähti mukaan koeajoon. Kyseessä on siis uusi leipomiseen ja koristeluun keskittyvä lehti. Ensimmäisessä numerossa on mukana pahvinen kuppikakkuteline, 2 kaunista perhosmuottia ja pinkkiä hilettä (joka ei ole myrkyllistä mutta ei suositella syötäväksikään) ja paljon paperia. Meni hetki ennen kuin edes löysin lehden tilausohjeiden, esittelylehtisen ja tätä tulee seuraavaksi lehden seasta.

Ensiajatus lehdestä oli että tämä on lapsille suunnattu. Pinkkiä ja pastelleja on aina lasten värit minulle. (3e kahdesta perhosmuotista ja pinkistä hileestä oli syy miksi halusin tämän, muu on ekstraa) Mutta ihan aikuisille tämä lehtisarja on suunniteltu. Tässä lehdessä opetellaan tekemään kuorrutettuja keksejä (joita mansikkamäen Ebe on tehnyt vuosikausia ja tekee aivan uskomattomia taideteoksia.), sokerikakku, kuppikakkuja perhoskoristeilla sekä suklaakakku. Lisäksi on paljon ohjeita kuorrutuksista ja koristeluista ja vaihe-vaiheelta ohjeita.

Lehden opetukset on löydettävissä netistäkin mm. kinuskikissalta ja ebeltä, mutta itse pidän siitä että on jotain kouriintuntuvaa ja jota voi selailla sohvalla. Jotain joka ei tarvitse koneella istumista. Joten siihen koloon tämä lehti iskeekin. Lehden koko on aika suuri (epäkäytännöllisen suuri) 22x28, ja sivuja on 23. Jokaisessa lehdessä tulee mukana koristelutarvikkeita, ja jos lehden tilaa saa kaikenlaisia lisälahjoja.
Ohueksi lehdeksi lehti on suhteellisen tyyris 6e, mutta jos et omaa vielä koristelutarpeita tai ohjeita lehti on hintansa väärti todellakin. Ajattelin tilata lehden nyt kokeeksi ja opetukseksi. Erikoista on että tilattu lehti ei tule halvemmaksi kuin lehtipisteestä ostettu, sillä tilatuissa lehdissä on 4.5 euron lähetyskulut. Toisaalta tilatuissa on myös sitten nämä ekstralahjat ja lehdet voi palauttaa ilmaiseksi 14 päivän kuluessa jos lehti on omasta mielestä tylsä tai turha. Tästä suuret plussat. Ei siis tarvitse ns. turhia lehtiä pitää. Toki lehden palauttamisessa on se postiinmenon vaiva mutta minusta se on pientä.

All in all, jo kokeneelle leipojalle/koristelijalle ei tarjoa ihan niin paljon kuin voisi, mutta on erinomainen aloittelijoille ja asiasta kiinnostuneille koska tarjoaa tarvikkeetkin mukana jotta pääsee heti harjoittelemaan lehden opetuksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti