lauantai 8. joulukuuta 2012

ISORY:n pikkujouluajot

Tuumasin eilen illalla miehen ystävälle että lähtisin HYVIN MIELELLÄNI hänelle apukuskiksi metsään kun kuulin että hän on ajoihin osallistumassa. Jos hän hakee miut kotoa että mies pääsisi mukaan sitten makkaranpaistoon välillä, meillä kun on taas vaihteeksi yksi käyttöauto odottamassa varaosaa ja sen vaihtoa (vaihteiston sivuttaissuunnan vaijeri on poikki, tietääkö kukaan onko sen vaihto miten iso homma 2000-luvun diiseli pösössä?) ettei ole kahta autoa joilla liikkua. Noh, nukuin ohi sen kun oli tämä herra irkissä huudellut ja ajattelin et möh, siinä meni miun ajot, mutta kun istuin tuijottamassa seinää (en ole aamuihminen) hän kurvasikin pihaan. 5:ssä minuutissa sain vaatteet päälle, laukkuun lisävaatetta, ruokaa, juomaa ja ehin termarimukinkin kuumalla täyttää! Pääsinpä siis, jei ^^

Ihan mukavasti oli osanottajia, kymmenisen autoa ja neljä mönkijää. Ensimmäinen reitti oli osittain hyvin tuttu, pelto oli minulle uusi alue, viime kerralla ei sinne asti päästy kun jo auto hajosi. Ja mitäpä muuta pellolla voi tehdä kuin ottaa kilpa-ajot? Hiton hauska idea.

Leikkiä, totta kai. Ja tässä muistutettakoon että missään ei pidä offroadaamaan jos aiheuttaa puustolle tai maastolle vahinkoa eikä ole maanomistajan lupaa. Meillä sentään maanomistajat ajavat mukana niin tietää missä saa mitäkin tehdä.

Tässä BJ:ssä oli aivan ihanan sympaattinen puulava, puusta tehty keulapuskuri sekä astinlaudat. Tykkäsin.

Ojien ylitykset aiheutti joko jyrkkien reunojen tai pettävän jään takia harrastamista. Eli vinssataan kaveri ylös. Offaus on aika lapsiystävällinen laji itseasiassa, monilla on pienetkin lapset mukana matkassa, kuten kuvasta näkyy. (Emmie mainosta.... :D  Mut kaikessa järjettömyydessään tämä on hauska ja sosiaalinen harrastus)

Välillä vinssataan puusta.

Välillä meni mutaiseksi. Pahanhajuista kakkaa yök.

Välillä käytiin tankkaamassa jotta jaksaa taas.

Sitten autetaan kaveria mäessä joka huomasi ettei paksukaan jää kestä painavaa autoa. Maa oli myös aika jäinen, ei ollut ainut joka halaili äiti maata peffallaan, itsekin pariin otteeseen kävin lumen lämpötilaa kokeilemassa.

Patrolli ja boggerit on kyllä ihana yhistelmä, nämä meneevät mitä ihmeellisimmistä paikoista ja siitähän on mentävä kesti vehe tai ei. Nyt kesti. Itseasiassa ei yksisään ajoissa mukana ollut auto hajonnut. Se joka tuli viimeisenä eikä osallistunut ajoihin kyllä hajotti autonsa... Mutta edes sellasen 5:n sentin jääkerroksen kyntäminen ei tätä hetkauttanut. No ei se ihan koko tuota matkaa kyntänyt, tuolla uppos vaan taas.

Lunta satoi ja pimeä laskeutui mutta sitä varten autoissa on valot. Ja nätisti se sieltä nousi ja jatkettiin kierrokset loppuun.

Until the fun is over ja on aika palata kotiin pihaa kolaamaan ja puuta kantamaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti